terveydenhuolto - vanhempi lehtikirjoitukseni

Tämän kirjoituksen lähetin Satakunnan kansa- ja Merikarvialehteen, saa nähdä julkaisevatko taikka millaisena versioa julkaisevat..

(julkaistiiin kokonaisuudessaan, vain otsikkoa muokattiin toimituksessa)

-------------------------


Jos ihmiseltä menisi jalka poikki, sitä hoidettaisiin ja kuntoutettaisiin hyvin julkisen terveydenhuollon puolella muutama vuosi, ihminen pääsisi takaisin töihin ja kaikki olisi hyvin. Sitten eräänä päivänä tuolta samaiselta ihmiseltä menisi käsi poikki ja hän menisi terveydenhuollon huomaan luottavaisena että nytkin käy varmasti hyvin, mutta lääkärille mennessään lääkäri selaisi papereita koneeltaan ja ihan pokkana sanoisi: "kyllä täällä on teistä dokumenttia jo aika lailla - ja kyllähän teidän jalkaanne on täällä hoidettu ja tutkittu eikös vain?" Ihminen joutuisi lähtemään kotiin katkenneen käden kanssa sillä jalkaa oli jo hoidettu..
Tämä esimerkki tuntuu aika uskomattomalta mutta näin käytännössä ehkä voisi käydä - pitkäaikaissairaalle ei ainakaan saa koskaan tapahtua mitään akuuttia muutosta tai uutta vaivaa ainakaan tulla sillä vastaukset kuuluvat: "Teillähän on lääkkeet jo kotona, ottakaa niitä" tai "miksi ihmeessä Te tänne lääkäriin tulette! Täällä on jo niin paljon dokumenttia teistä ettei teitä voi hoitaa täällä"
Tai sitten annetaan täyteen kohtaukseen tarkkailussa lääke jonka jo aivan varmasti tiedetään ettei voi mitenkään vaikuttaa ja kaiken päälle haluttaisiin jättää seurantaan terveyskeskuksen sairaalaan jossa ei ole edes lääkäriä.
Näin on käynyt mutta onneksi pääsin tuollaisen tapauksen aikaan keskussairaalaan Poriin Noormarkusta kun selitin lääkärille etten "kuolemanhuoneisiin" voisi jäädä Noormarkkuun, sillä edellisellä kerralla kun jäin, näin sellaista saattohoitoa jollaista en olisi osannut edes kuvitella olevan olemassakaan neljän hengen huoneessa jossa viisi sairasta ihmistä ja kun elämä huonetoverista pakeni, hoitajien käytäntöä joka ei vainajaa ainakaan kunnioittanut lainkaan.
Tuttavani luulivat aprillipilaksi kun laitoin aamulla viestiä: "olipa yö, kauheat kivut, ei lääkäriä vieläkään, yksi valitti koko yön, kaksi nukkui ja yksi kuoli".
Tuosta tapauksesta olen tehnyt valituksen jo ja laitoin ministeriöön Risikollekin samat tekstit menemään jotta saa lukea miten asiat täällä maaseudulla oikein hoidetaan.
Mutta palataan tarinaan, kun ambulanssikyyti kohti keskussairaalaa tuli kolmen tunnin yksinäni ensiapuhuoneessa kohtauksessa odottelun jälkeen, minut otettiin vihdoin huomioon.
Ensimmäinen ihminen joka oli huomaavainen ja otti kohtaukseni tosissaan oli ambulanssin henkilökuntaa ja ainut joka jäi Noormarkusta positiivisesti mieleen oli taksikuski joka minut toi ensiapuun (hälytyskeskuksesta pyydettiin taksi soittamaan jos sillä pääsisi nopeammin sillä ambulanssit olivat juuri sillä hetkellä liian kaukana ja Merikarvialle pyydettiin menemään, tosin Merikarvialla oli laboratorionhoitaja vain vastassa joka ihmetteli miksei Noormakkuun menty kun lääkäriäkään ei enää Merikarvialla..).
Keskussairaalassa oli nopeaa toimintaa, olin heti tiputuksessa ja suonensisäiset lääkkeet pelissä mukana - ja kohtaus alkoi helpottamaan niin paljon että kotiuduin samana yönä.
Noormarkkuun olisi alunperin pitänyt tosiaan jäädä tarkkailuun - en olisi varmaan aamua nähnytkään enää.
Mistä tällainen välinpitämättömyys ja piittaamattomuus ihmisiin on oikein tullut? Ei oteta sairasta elävää ihmistä tosissaan ja kuolluttakin siivoillaan pois kuin roskia lattialta.
Jos olisi käynyt vain kerran kohdalleni negatiivisia tuulahduksia, en isommin olisi välittänyt mutta kun niitä aivan myrskyn tai kahdenkin verran yhden ihmisen kohdalle osuu niin herää kysymys että onko tämä kaikki ihan oikeasti seutukunnan tapa hoitaa asioita?
Matkan varrella on toki positiivisiakin asioita eteen tullut, mm. potilasasiamiehen kanssa on ollut erittäin rakentavaa ja miellyttävää asioida.


 ----------------------------------------------








 lähetin  tämän tekstin Satakunnan Kansa -lehteen, otsikko oli erilainen ku lehdessä muuttivat terveyden "huoltoa"? -otskikon paremmaksi.




...sitten tuli vastauskommenttia seuraavaan lehteen  osastonhoitajalta ja siihen vielä vastasin:



----------------------


jatkoa yhden sortin terveydenhuoltoon /SK22.5.2010

Toivoin että kaikki olisi ollut satua mitä edelliseen kirjoitukseeni kirjoitin mutta kyllä kaikki on ihan totta enkä muutoin olisi asioista edes kirjoittanut. Osastonhoitaja Hanna Ranta-Viitanen tosin väitti tekstiäni asiattomaksi (SK 23.5.)mutta sanon että asia tekstin aiheena on asiattomasta kohtelusta alkunsa saanut. Teksti sinällään ei liene ollut asiaton vaan tosiasiaa ja niin kauniisti sanottua kuin vain kokemistani asioista voi kertoa, voin toki alkaa kirjoittamaan vieläkin terävämmällä kynällä - tai sanoisinko paremmalla näppäimistöllä, mutta en aio polttaa itseäni loppuun tämän asian kanssa kuitenkaan vaikka olisihan se kätevää - silloin ei tarvitsisi terveydenhuollon puolella enää edes miettiä mikähän silläkin rouvalla oikeasti on vaivana.. .


Kirjoitus SK 22.5.2010 ei siis ollut pelkkä mielipide, se oli oikeassa elämässä tapahtuneiden tosiasioiden muistiin kirjoittamista - tosin muistiinpanovälineen eli julkisen median valitsin piironginlaatikon sijasta siksi koska uskon ja tiedän etten ole yksinäni samankaltaisten kokemusten kanssa. Toivon totisesti että kokemukseni Noormarkussa oli ainutkertainen, yksittäinen, vaikka kohdalleni huonoja kokemuksa sattuikin kahdesti kuukauden sisällä, ja koko kuukausi oli yhtä painajaista joka jatkuu kipujen takia vieläkin.
Kokemaani en missään nimessä haluaisi kenenkään muun joutuvan koskaan kokemaan.
En halua tuottaa työntekijöille mielipahaa mutta he jotka itsensä tunnistavat, ovatpa sitten johtavammassa asemassa kuin toiset tai eivät..voivat vapaasti mennä hieman itseensä ja miettiä miten asiakaspalvelun lisäksi ihmisen huomioon ottaminen ihmisenä onnistuisi - myös työtoverit luokittelen ihmisiksi jotka tarvitsevat kunnioitusta jaksaakseen työssään, ei siihen stakesin taulukot pelkästään vaikuta vaikka oivallisia mittareita nekin oikein käytettynä ovat..
Hoitajia ja lääkäreitä on totisesti joukossa mukavia, hyviä, asiallisia, työnsä empatialla ja taidolla hoitavia mutta on sääli heitä kohtaan että osa porukasta saa aikaan minun ja monen muun kokemia asiattomia tapahtumia ja kokonaisen hoitopaikan maine kääntyy hiljalleen itseään vastaan, surullista jos johtavassa asemassa olevien korviin ei aiemmin ole kuulunut epäkohtia koska niitä on kuulemieni tarinoiden perusteella ollut jo kauan, toisaalta sairas rai tervekin ihminen helposti jättää huonon kohtelun esiin tuomisen tekemättä ajatellen "tämä taisi olla vain osaston huono päivä" ja näin epäkohtia ei osata korjatakaan, toisaalta, ei monikaan välitä kirjoittaa huonoista kokemuksistaan risuja ja ruusuja -laatikoihin tai asiakastyytyväisyystutkimuksiin silmätikuksi joutumisen pelosta, kiitoksista harvemmin kiukutellaan mutta epäkohdasta puhuessa joutuukin itse hyökkäyksen kohteeksi, lopulta saa jo ymmärtää että vika olikin potilaassa itsessään sillä potilaathan ovat aina hankalia jos ovat sairaita joidenkin mielestä?..

--------------------------------------------------